Kaupungin hankintastrategian päivittämisaikataulu

Valtuustokysymys
Kaupungin hankintastrategian päivittämisaikataulu
Suora lainaus kaupungin hankintastrategiasta: ”Hankintastrategian toteutumista seurataan ja arvioidaan johtoryhmätasolla säännöllisesti ja se päivitetään valtuustokausittain”. Nykyinen kaupungin hankintastrategia on vuodelta 2017 ja löytyy kaupungin nettisivuilta. Millään laskuopilla valtuustokausi ei kestä yhdeksää vuotta, joten voitaneen todeta, ettei hankintastrategiaa ole päivitetty edellisellä valtuustokaudella lainkaan.
Valtuutettu Eteläaho on tehnyt aloitteen vuonna 2021 hankintaohjeen päivittämisestä, jonka vastauksessa hankintastrategian kerrotaan tulevan päivitetyksi uuden kaupunkistrategian myötä vuonna 2022. Vastauksessa sanotaan myös, että hankintastrategian päivittämisen jälkeen päivitetään myös Raahen kaupungin pienhankintaohjeet.
Nettisivuilta löytyvä asiakirja vuodelta 2017 viittaa myös samana vuonna voimassa olleeseen kaupunkistrategiaan, joka ei enää sekään ole voimassa. Kaupunkistrategia on päivitetty vuosille 2023-2027, mutta hankintastrategia näyttää
tipahtaneen matkasta.
Kysymmekin, onhan kaupungin hankintastrategia tulossa päivitettäväksi tällä valtuustokaudella, viimeistään uuden kaupunkistrategian hyväksymisen jälkeen?
26.1.2026
Meeri Pääkkö ja Raahen Perussuomalaisten valtuustoryhmä