Anu Mattila aloite Pohteessa / Perussuomalaisten valtuustoryhmä

Aloitteen tekijä (valtuutetun nimi / valtuustoryhmä)
Anu Mattila / Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Aloitteen päivämäärä
30.1.2023
Aloitteen aihe
Omaishoidon tuen korotus
Aloitteen teksti
Tulevaisuuslautakunta on päättänyt omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja palkkiot 14.12.2022 §
124. Perussuomalaisten valtuustoryhmä esittää, että tulevaisuuslautakunta ottaa asian uudelleen
käsiteltäväksi (hoitoisuusryhmä I osalta)
Esitämme omaishoidon hoitoisuusryhmään yksi 10% pysyvää korotusta, aiemmin vuodelle 2023
hyväksytyn 439,70 euron lisäksi.
Perusteluina pysyvälle korotukselle on kustannusten nousu, erityisesti alin hoitoisuusryhmän
maksu on jäänyt jälkeen kokonaiskustannusten osalta.
Omaishoidon tuen pitäisi riittää niihin kuluihin, mihin se on tarkoitettu, ja lisäksi myös mahdollisiin
ansionmenetyksiin.
Toimivan ja kannustavan omaishoidonjärjestelmän myötä saadaan myös toivottuja säästöjä
hyvinvointialueelle.

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa