Sakkomaksut eli työmarkkinatuen kuntaosuudet, valtuutettu Anu Mattila

Valtuustoaloite: Sakkomaksut eli työmarkkinatuen kuntaosuudet, valtuutettu Anu Mattila

 

Kaupunginhallitus 18.04.2023 § 131

 

 

Valmistelija Vs. työllisyydenhoidon päällikkö Jaana Hautamäki

Valtuutettu Anu Mattilan valtuustoaloite 20.6.2022:

Joka vuosi Raahen kaupunki maksaa niin sanottuja sakkomaksuja pitkäaikaistyöttömistä valtiolle. Vuoden 2021 sakkomaksut eli työmarkkinatuen kuntaosuudet olivat Raahen osalta 1,85 miljoonaa.

Summa on ollut kasvava jo useamman vuoden vaikka muutosta työttömien määrässä tapahtuukin. Syy summan kasvuun johtuu erityisesti laskentatavasta eli mitä pidempään henkilö on työttömänä, sitä suurempi on prosenttiosuus joka kaupungin täytyy valtiolle maksaa.

Pitkäaikaistyöttömyys aiheuttaa tutkitusti henkilöille erilaisia ongelmia mm. taloudellisia, sosiaalisia. Pahimmillaan henkilö syrjäytyy yhteiskunnasta.

Raahessa toimii voittoa tavoitteleman yhdistys, JYTY ry, jossa tälläkin hetkellä työskentelee erilaisilla sopimuksilla 64 henkilöä jotka muuten olisivat valtion sakkomaksujen alaisia. Nyky tilanteessa kaupunki säästää 300 000-370 000 euroa JYTY:n työllistävän vaikutuksen kautta, puhumattakaan inhimillisestä puolesta.

JYTY ry:n kautta työllistyy uudelleen koulutettavia alanvaihtajia, pitkiltä sairaslomilta töihin palaavia sekä oppisopimuskoulutuksen kautta. Työtehtävät ovat monenlaisia erityisesti voi mainita edulliset vanhuksille suunnatut palvelut, joista on enemmän kysyntää kuin JYTY pystyy tuottamaan.

Lisäksi muistutamme että kunnan perustehtäviin kuuluu ennaltaehkäisevä työ koskien kuntalaisten hyvinvointia.

Perussuomalaisten valtuustoryhmä esittää että yhteistyötä JYTY ry:n kanssa lähdetään kehittämään mahdollisimman pian, jotta saamme pitkäaikaistyöttömille tarpeellisia kohdennettuja työpaikkoja ja tätä kautta valtiolle maksettavia sakkomaksuja alemmaksi.

Esimerkiksi nuorille suunnattu “Poikien-pajan” käynnistäminen Seminaarin alueella oleviin kaupungin tiloihin, joista löytyy jo valmiiksi tarvittavia työkaluja. Paja toiminta palvelisi esimerkiksi Nepsy diagnoosin saaneita nuoria aikuisia joilla on jäänyt ammattitutkinto suorittamatta tavallisen kouluympäristön kautta, tässä asiassa lisäyhteistyö Koulutuskuntayhtymä Brahen kanssa on syytä kartoittaa myös.

Vs. työllisyydenhoidon päällikkö Jaana Hautamäen vastaus 30.3.2023:

Jyty ry (nykyinen Konsti ry) toimii keskeisenä kumppanina Raahen alueen työllisyydenhoidon edistämisessä. Yhdistyksen tarjoamat palvelut ovat alueen työllisyydenhoidolle merkittävät, koska yhdistys tarjoaa laajaa työllisyyttä edistävää palvelukokonaisuutta.

Konsti ry:n yhteistyö työllisyyden edistämisessä sisältää mm. työkokeilu- ja palkkatukityömahdollisuuden, tutkintokoulutuksiin sisältyvän työharjoittelu mahdollisuuden, opiskelun oppisopimuksella sekä kuntouttavan työtoiminnan.

Yhteistyö Konsti ry:n kanssa on ollut aktiivista useiden vuosien ajan ja sitä kehitetään edelleen aktiivisena osana Raahen seutukunnan työllisyydenhoidon tulevaisuuden suunnitelmia.

Myös aloitteessa mainitun Koulutuskuntayhtymä Brahen kanssa työllisyydenhoidon yhteistyö on aktiivista ja vuorovaikutteista. Yhteistyön konkretia näkyy erityisesti koulutukseen ohjauksessa (työvoimakoulutus, omaehtoinen opiskelu työttömyysetuudella, oppisopimuskoulutus, tutkintotavoitteinen koulutus, täydennyskoulutus jne)., kuntouttavan työtoiminnan opinnollistamisessa (sivutoiminen opiskelu) ja erilaisten työllisyyttä edistävien kehittämishankkeiden kautta.

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mikkola-Riekkinen Leena

Päätösesitys Esitetään kaupunginvaltuustolle:

Annetaan valtuustoaloitteeseen vs. työllisyydenhoidon päällikkö Jaana Hautamäen valmistelema vastaus.

Todetaan asia aloitteena loppuun käsitellyksi.

Päätös Hyväksyi esityksen.

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa